Equal – matkalla tasa-arvon ja kumppanuuden Eurooppaan
Equal-yhteisöaloiteohjelman tavoitteena on kehittää kansainvälisen yhteistyön avulla uusia keinoja, joilla torjutaan syrjäytymistä, syrjintää sekä epätasa-arvoa työmarkkinoilla. Toiminta kytketään työllisyyden ja inhimillisten voimavarojen kehittämiseen. Pyrkimyksenä on tukea erityisesti heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevien ja vaikeasti työllistettävien työelämäkynnyksen ylittämistä. Keskeisenä tavoitteena on kehittää toimenpiteitä henkilöiden osaamisen, elämänhallinnan ja –laadun sekä omatoimisuuden lisäämiseksi.
Ohjelmakaudella 2000-2006 Equal-yhteisöaloiteohjelmaa toteutetaan koko Suomen alueella lukuun ottamatta Ahvenanmaan maakuntaa.
Toteuttamiskeinot
Equal-yhteisöaloiteohjelman toteuttamisperiaatteet ovat kehittämiskumppanuuksien toiminnan perusta. Näitä periaatteita ovat:
temaattinen lähestymistapa
kehittämiskumppanuudet
kokonaisvaltainen lähestymistapa ongelmien ratkaisemiseksi
kohderyhmien valtaistaminen
kansainvälisestä yhteistyöstä saatava lisäarvo
kokeilut ja innovatiivisuus
hyvien käytäntöjen valtavirtaistaminen
Kehittämiskumppanuus
Equal-yhteisöaloiteohjelma toteutetaan kehittämiskumppanuuksina, joihin osallistuvat eri toimijatahot resurssinsa yhdistäen. Kumppanit kartoittavat tietyllä teema-alueella työmarkkinoiden syrjintää ja tasa-arvoa koskevan ongelman, joka koskettaa heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevia ryhmiä. Pyrkimyksenä on löytää ongelmaan kokonaisvaltaisen ja innovatiivisen lähestymistavan avulla toimiva ratkaisumalli.
Kehittämiskumppanuus on projektina tavoitteiltaan, tehtäväalueiltaan ja kestoltaan rajattu kokonaisuus. Se perustuu työohjelmaan ja kumppanuudessa mukana olevien väliseen sopimukseen. Projektikokonaisuuteen voi kuulua osaprojekteja ja -hankkeita, joissa toteutetaan erilaista, kumppanuuden yhteisiin tavoitteisiin suuntautuvaa toimintaa.
Keskeistä on kumppanuuden lähestymistapa: kaikki mukana olevat tahot ovat aidosti sitoutuneet yhteistyöhön ja yhteisesti hyväksytyn strategian noudattamiseen halutun lopputuloksen saavuttamiseksi. Toimintaa ohjaavassa ohjausryhmässä on jokaisen kumppanin ja mahdollisten osaprojektien edustajia.
Kumppanuudet voivat olla toiminnan tavoitteesta riippuen joko alueellisia tai sektori/alakohtaisia. Alueellisissa kumppanuuksissa keskeiset toimijat tietyltä maantieteelliseltä alueelta (kaupungista, maaseutualueelta, paikalliselta hallintoalueelta tai työssäkäyntialueelta) yhdistävät resurssinsa yhteisen ongelman ratkaisemiseksi. Sektoraalisissa kumppanuuksissa eri osapuolet keskittävät toimintaansa esimerkiksi tiettyyn elinkeino- tai toimialaan liittyvän epätasa-arvon ja syrjinnän poistamiseksi. Sektoraaliset kumppanuudet voidaan suunnata myös jollekin tietylle kohderyhmälle.
Kumppanuus perustuu laaja-alaiseen yhteistyöverkostoon. Pyrkimyksenä on aina yhdistää erilaisia näkökulmia uusien menetelmien löytämiseksi. Kumppanuuksiin osallistuvat kunkin ratkaisun kannalta olennaiset toimijat kuten kansalaisjärjestöt, työelämän osapuolet, yritykset (erityisesti pk-yritykset), alue- ja paikallisviranomaiset, koulutusinstituutiot ja tutkimuslaitokset. Kehittämiskumppanuudet ovat kysyntälähtöisiä ja ne vastaavat kohderyhmien, työnantajien ja työyhteisöjen todellisiin tarpeisiin. Ohjelmassa pyritään varmistamaan, että toteutuksesta hyötyvät ne, jotka tosiasiallisesti ovat huonoimmassa asemassa työmarkkinoilla.
Kansainvälinen yhteistyö
Keskeinen osa Equal-ohjelmaa on kansainvälinen yhteistyö eri jäsenmaiden kesken. Kansainvälisen yhteistyön tarkoituksena on tuottaa lisäarvoa ja uusia näkökulmia saman tai vastaavan ongelman parissa työskenteleville kumppaneille.
Yhteistyön pääpaino on yhteisessä kehitystyössä ja henkilövaihdossa. Kumppanit vaihtavat tietoa projekteistaan, niiden osaamisesta ja tavoitteista. Päämäärä on yhteinen, mutta kumppanit toimivat toisistaan riippumattomina.
Kehittämiskumppanuuden yleiset edellytykset
valtaistaminen – kohderyhmien osallistaminen toimintaan
kansainvälinen yhteistyö – tiedon ja kokemusten vaihto
innovaatiot – uudet toimintamallit
valtavirtaistaminen – tulosten siirtäminen yleisiksi toimintatavoiksi
Horisontaaliset painotukset
sukupuolten tasa-arvo
paikallisen kehityksen tukeminen
tietoyhteiskunnan sosiaalinen ulottuvuus ja työllisyysnäkökohdat
kestävä kehitys
ennakointi
hyvien etnisten suhteiden edistäminen
Kohderyhmät
heikosti koulutetut pitkäaikaistyöttömät
työelämässä olevat heikon peruskoulutuksen ja vanhentuneen ammattitaidon omaavat ikääntyvät ja ikääntyneet
ilman ammatillista koulutusta olevat, vähän koulutetut tai moniongelmaiset nuoret
nuoret, jotka ovat vaarassa keskeyttää koulunsa
erityisryhmien nuoret, etnisiin vähemmistöihin kuuluvat nuoret ja maaseudun nuoret
vajaakuntoiset ja vammaiset
mielenterveyskuntoutujat ja päihdeongelmaiset
pakolaiset ja muut maahanmuuttajat sekä etniset vähemmistöt
rakennemuutostoimialoilla toimivien yritysten henkilöstö, erityisesti ikääntyvät ja ikääntyneet
naisten erityisryhmät, esimerkiksi maahanmuuttajat tai maaseudun ja saariston naiset
miehet ja naiset, joihin kohdistuvilla toimilla pyritään purkamaan horisontaalista ja vertikaalista koulutuksen ja työmarkkinoiden sukupuolenmukaista segregaatiota
ne turvapaikkaa hakeneet henkilöt, jotka eivät ole vielä saaneet päätöstä hakemukseensa